Harrastukset
Koirien kanssa liikutaan monin keinoin. Kesäisin lenkit tehdään pääosin kävellen, juosten tai polkupyörällä. Meillä on myös kolmirattainen potkupyörä, jota on käytetty silloin kun ilmat ovat tarpeeksi viileitä ja lunta ei enää ole. Renkaanveto kuuluu myös ohjelmaan lumettomana aikana. Meillä on omaa rantaa ja kesän kuumina aikoina koirat voivat vilvoitella uimalla järvessä. Talvisin koirien kanssa liikutaan suksilla, reellä ja ne pääsevät vetämään myös lapsia pulkalla. Yhden koiran kanssa lenkkeillessä myös potkuri on oiva liikkumisväline. Tietysti käymme myös talvella ihan vain kävelylenkeilläkin.

Häkkitilaa koirilla on tällä hetkellä n. 225m2, joista pienempiä n. 25m2 tarhoja on 5kpl. Yksi tarhoista on jätetty tarkoituksella hieman isommaksi, että koirat saavat siinä keskenään telmiä. Viirakangas on pohjana neljässä pienessä tarhassa, loput on jätetty hiekalle. Uusin pienemmistä tarhoista rakennettiin tarkoituksella hieman sivummalle muista mahdollisia vierailijoita ja tulevia narttujen juoksuja ajatellen. Näin saa hieman hajurakoa koirien välille tarpeen tullen. Jokaisessa tarhassa on oma koppi ja yhdessä tuplamalli, johon mahtuu asumaan kaksi koiraa. Yhteen tarhaan on myös rakennettu katos ihan vain löhöilyä varten. Tarhat on tehty siten, että niiden välillä on ovet, joten niitä voidaan pitää auki ja kahdessa vierekkäisessä tarhassa asuvat koirat voivat näin viettää aikaa keskenään.

Koiranäyttelyt kuuluvat myös osana harrastukseemme. Viiru onkin saavuttanut Suomen muotovalion arvon ja sillä on myös yksi Cacib. Apollo on käynyt näyttelyissä toistaiseksi vain kerran. Repe aloitti näyttelyuransa keväällä -05 ja valioitui Suomen Muotovalioksi Leppävirralla Toukokuussa -07. Se on myös tähän mennessä saanut kaksi Cacibia.

 Valjakkokuva



 

Katso harrastuskuvia
tästä!
Albumi avautuu uuteen ikkunaan.