| Joulukuu 2008 |
|
15.12.2008 Tulipa jälleen viikonlopun aikana autoilua. Annen kanssa jossain hulluuden puuskassa syksyllä päätettiin, että kun tätä autoilua on jo tälle vuodelle muutenkin tullut niin autoillaan vielä loppuvuoden kunniaksi Messariin V-08 näyttelyyn. Niinpä lauantaina pakattiin Kempeleessä neljä koiraa ja kolme ihmistä autoon ja nokka kohti etelää. Sitten tulokset; Nicki AVO Eri/1, PU4 ja vara-SERT, Awa VAL Eri/2, PN3 ja vara-CACIB, Alma VET Eri/1, ROP-VET. Pentue- sivua on myös päivitetty. |
| Marraskuu 2008 |
|
25.11.2008 Täällä on nyt luntakin jo jonkin verran, mutta auramiehet ovat niin hanakasti putsanneet lähitiet, että sepelit ovat nousseet pintaan, tämä on estänyt rekikauden aloitusta, mutta onneksi KickBikilla pääsee. Siinä on vielä mittarikin, niin näkeepä sitten kuljetun matkan ja nopeudenkin. Koirilla on tullut nyt ajettua 3-8 km lenkkejä n. neljästi viikossa vähän eri kokoonpanoilla, niin eipä pääse sitten tulemaan yllätyksenä jos kaveri aina välillä vaihtuu. Kuskit ovat samoin vaihdelleet, niin tuleepa senkin puolesta vaihtelua. Uusia kuvia Awan ja Apollon galleriassa. |
| Lokakuu 2008 |
|
26.10.2008 Menneen kuukauden aikana koiria on tullut ja mennyt : ) Awa on ollut Kempeleessä ja sieltä taasen vaihtelevalla kokoonpanolla koiria meillä. Eilen lähti jälleen vaihteeksi Laikku tänne Repen kaveriksi. Eilen myös käytiin Annen kanssa Seinäjoen KV näyttelyssä Nickin ja Alman kanssa. Awakin oli ilmoitettuna, mutta kun se aloitti juoksunsa viikko sitten niin päätin jättää sen pois. Nicki kävi kehässä minun kanssani saaden tulokseksi KÄY ERI / 2 ja PU3. Annella ja Almalla meni sitten paremmin kuin hyvin. Alma oli ROP-veteraani kuin myös PN2 saaden näin toisen serttinsä ! Vielä isot onnittelut Kempeleeseen tästä !!! Kuvia ei näyttelystä valitettavasti ole, koska minun kamerani sanoi sopimuksen irti ja hajosi kuin myös Annen kamera ei toiminut toivotulla tavalla. |
| Syyskuu 2008 |
|
30.9.2008 Täytyy sanoa, että ei tämän koirankasvatus ruusuilla tanssimista ole. Viikonloppuna Laikku sairastui ja tästä johtuen maanantaina kohtutulehduksen vuoksi jouduttiin leikkaamaan eli pentuja ei nyt sitten ole tulossa marraskuun alussa. 16.9.2008 Viime viikonloppuna suuntasimme Annen kanssa auton keulan kohden Jyväskylää ja ALMA:n syyspäiviä. Viikonlopun aikana oli tarkoitus myös ajaa Köyliön näyttelyn kautta kotiin, joten autossa istumista tuli myös tälle viikonlopulle. Lauantaina tuli ajeltua Awalla pieni kickbike-lenkki Annen ja Villen seurassa. Lauantaina oli myös ohjelmassa hieman koiran pesua sunnuntaita varten. Sunnuntaiaamuna kahdeksan aikaan lähdettiin Köyliön suuntaan. Näyttelyyn koiria oli ilmoitettuna 12 kpl, ihan kaikki eivät kuitenkaan paikalla olleet. Ensin kehässä oli Nicki, joka sai tulokseksi AVO ERI / 1, PU3, vara-SERT. Sitten Awa, joka sai viimeisen serttinsä tullen näin FIN MVA:ksi, koko tulos oli AVO ERI / 1, PN1, SERT, ROP, ryhmiin ei jääty, koska ajomatka kotiin oli pitkä n. 600km. Kiitokset Alariestoille avusta osan koirien kuskauksessa, kiitokset myös kaikille samassa mökissä olleille mukavasta seurasta ja leiritoimikunnalle mukavasta leiristä. Suurkiitokset myös kaikille meitä Awan valioitumisen johdosta onnitelleille! 7.9.08 |
| Elokuu 2008 |
| 31.8.08 Kävimme eilen Anne kanssa Yppärin ryhmänäyttelyssä. Mukana olivat Nicki ja Laikku. Ilmoittautuneita koiria oli 13. Laikku oli hienosti VSP saaden toisen serttinsä, ROP oli Nicki, joka sai myös toisen serttinsä ja oli myös todella upeasti RYP-2 häviten ainoastaan BIS-1:lle. Onnittelut vielä Annelle ja Markolle koirien hienoista tuloksista! Näyttelykuvia Laikun ja harrastus galleriassa. 8.8.08 |
| Heinäkuu 2008 |
| 20.7.08 Olimme jälleen porukalla näyttelyssä Annen ja Markon kanssa, tällä kertaa vuorossa oli Ylivieskan KV näyttely. Ilmoittautuneita koiria oli 13. Omista koirista mukana oli Awa, joka sai tuloksen AVO ERI / 1, PN1, SERT, CACIB ja VSP. Pari kuvaa näyttelystä Awan galleriassa. Lisätty uusia kuvia myös Viirulle, Repelle ja Apollolle. 11.7.08
Koko sivusto on saanut uuden ilmeen. Päivityksiä
sivustolla siellä täällä uudistuksen myötä. Myös
Pennut-sivu päivitetty.
|
| Kesäkuu 2008 |
| 5.6.2008
Sivujen rakennetta muokattu.
Pennut-sivu päivitetty.
|
| Toukokuu 2008 |
|
27.5.2008
Jälleen vaiherikas viikonloppu, joka alkoi lauantaista Oulaisten ryhmänäyttelyllä. Omia koiria oli näyttelyyn ilmoitettuna kaksi ja "vieraana" koirana esitin Nickin. Malamuutteja oli ilmoitettuna peräti 27 kpl. Nicki oli koirista ensimmäisenä kehässä saaden AVO ERI / 2 ja PU4. Sitten Repe oli valioluokassa ERI / 1, PU2. Ja lopuksi Awa, joka oli AVO ERi / 1, PN1, SERT ja ROP. Awan galleriassa uusia kuvia. Sunnuntaina sitten Rokualle kärrykisoihin Kickbikilla 2-koiran luokkaan, parina koirista Awa ja Nicki. Matka oli lyhennetty 5 km -> 3 km. Ilma oli aika lämmin, n. 10-15 astetta. Rata oli suurimmaksi osaksi todella pehmeää ja upottavaa hiekkaa ja kun Rokualla ollaan, jyrkistä alamäistä ja ylämäistä ei todellakaan ollut puute. Kuskin kunnon loppuessa ajaksi saatiin kuitenkin 14.01 ja sijoitus oli 10. Tulipahan siinä nyt sitten kokeiltua ensimmäiset sulanmaan kisat. Harrastusgalleriassa kuvia kisasta. 21.5.08 Viikonloppuna sunnuntaina Utajärvellä oli Mätsäri, johon Awa osallistui harjoitusmielessä. Tulokseksi tuli BIS 2. Alla muutama kuva.
7.5.08 Sivut muuttaneet uuteen osoitteeseen: www.utamuutin.com. Päivitäthän linkkisi! Myös sähköpostiosoitteeni on muuttunut ja uusi osoite on utamuutin (at) utamuutin.com |
| Huhtikuu 2008 |
|
29.4.08
Laikku on käynyt nyt kahdesti ultrassa ja valitettavasti pentuja ei nyt ole tulossa. 27.4.08 Viimeviikonloppuna oli malamuuttien erikoisnäyttely Jyväskylässä. Tuomarina toimi kasvattajatuomari USA:sta,Barbara Ann Brooks. Meiltä näyttelyyn oli ilmoitettuna Repe, joka sai hyvän tuloksen ollen yli 30 uroksen joukosta KÄY ERI / 2 ja PU 4. Lauantai-iltana oli sitten MM-mitalijuhlat Markon kunniaksi, kiitokset koko mökkiporukalle mukavasta seurasta ! Repellä uusia kuvia omalla sivulla ja galleriassa. 6.4.08 Tapahtumarikas viikonloppu. Laikku tuli torstaina hoitoon, Awa lähti perjantaina Anne K:n mukaan Kemijärvelle kauden viimeisiin rekikisoihin ja Repen kanssa tuli käytyä Match Showssa sunnuntaina. Lauantaina tuli iloisia uutisia Kemijärveltä, Awa ja Jyry (Neatut Kadluk) olivat kisailleet todella hyvin Annen kanssa, kisa oli kaksipäiväinen ja molempina päivinä matka oli 11,6km, lauantain tulokseksi tuli 00:45:46 ja sunnuntaina 00:49:22, kokonaisaika oli 01:35:08. Sijoitus oli malamuuttien paras ja Awa sai myös REK1 tuloksen ! Awaan täytyy kyllä olla nyt todella tyytyväinen, se on juossut talven aikana kolmen eri kuskin valjakossa, jotka kaikki ovat olleet sille kutakuinkin vieraita ihmisiä eli etukäteistä kanssakäymistä ei ole juurikaan ollut, lisäksi kaksi kertaa se on saanut vierelleen sille melkein täysin vieraan vetoparin ja silti tyttö on vain kisoissa mennyt eteenpäin välittämättä muusta, kauden kokonaissaldona siis 2 x REK2 ja 1 x REK1 + ALMA:n talvipäivienkisan voitto ja unohtamatta ensimmäistä kisaa Jongulla, jossa sijoitus olimalamuuttien 1. Repen kanssa eli todella hyvin ensimmäistä kisakauttaan juoksevalta nuorelta koiralta. Sitten vielä sunnuntaina Repe yllätti iloisesti Match Showssa ollen n. 100sta koirasta neljänneksi kaunein ! Ja lopuksi SUUR KIITOKSET Markolle, Keijolle ja Anne K:lle menneen kauden kisoista, joissa kuskailitte pääasiassa Awaa, mutta olihan se Repekin Markon mukana kauden aloituksessa Jongulla. Kiitokset myös Anne A:lle ja Villelle, kuin myös kaikille muille kisailijoille hyvästä seurasta, ensi talvena uudestaan : ) |
| Maaliskuu 2008 |
|
22.3.08
Kävimme Laikun kanssa viikolla ruotsissa vierailemassa Cougarin luona. Astutus onnistui hyvin, joten toivotaan, että kaikki menee hyvin ja pentuja syntyy toukokuun puolessa välissä. Pennut-sivua päivitetty. 16.3.08 Keijo pääsi jälleen kuskiksi Kiimingin kisaan. Ajettavina oli Awa ja Nicki. Tulokseksi tuli REK2, malamuuttien 5. sija ajalla 00:42:47. Matkaa oli 10,6 km, kokeeseen osallistui ennätykselliset 11:sta malamuuttivaljakkoa ! Kiitokset Keijolle ! 12.3.08 5.3.08 |
| Helmikuu 2008 |
|
26.2.08
Suunnitelmat menevät aina välillä mönkään ja niin kävi nyt viikonloppuna. Noin pariviikkoa sitten influenssa kaatoi petiin ja piti 38,5 asteen kuumetta seitsemän päivää päällä ja siihen vielä poskiontelotulehdus niin juuri muuta ei tarvittu. Harmiksi talvipäivät sattuivat sitten juuri samaan saumaan ja piti tehdä vaikea päätös, että tänä vuonna ne piti sitten jättää väliin. No Awa oli edustamassa meidän perhettä Markon mukana Nurmeksessa. Nicki parinaan ja Keijo kuskina Awa pääsi myös osallistumaan lauantaipäivän 9 km kisaan. Nuoriso oli toiminut todella hyvin ja voittivat oman luokkansa ajalla 00:35:38. Sunnuntaina olikin sitten kuormanvetokisa johon Laikku osallistui Markon ohjauksessa. Kuinka ollakaan Laikku oli narttujen paras tuloksella 505kg, 15,78 x oma paino. SUUR Kiitokset Keijolle Awan ulkoiluttamisesta kuin myös Markolle, joka jaksoi ottaa Awan mukaan oman lauman jatkeeksi ja ohjasi Laikun kuormanvetokisan toiseksi. Uusia kuvia Udeliukselta on päivitetty Awan galleriaan ja talvipäivän kuvia tulee myöhemmin. 11.2.08 4.2.08 |
| Tammikuu 2008 |
|
29.1.08
Lisätty kuvia Jongunverran ajoista. Kuvat löytyvät Awan galleriasta. 27.1.08 6.1.08 |